Ajankohtaista
27.05.2018

TLT-Group Oy:lle uusi toimitusjohtaja

Mikko Aaltonen nimitetty TLT-Group Oy:n toimitusjohtajaksi

TLT-Group -konsernin tavoitteena on olla johtava kotimainen toimija verkonrakentamisen eri osa-alueilla. Vahvistaakseen strategian toteuttamista konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 19.11.2018 alkaen insinööri Mikko Aaltonen. Nykyinen toimitusjohtaja, yhtiön perustaja ja osakas Miika Tuominen jatkaa yhtiön palveluksessa hallituksen jäsenenä.

Aiemmin Mikko Aaltonen on toiminut Eltel Networks Oy:ssa sähkönjakelun liiketoimintajohtajana. Hän on työskennellyt aikaisemmin myös Elisa Oyj:ssä sekä Nokia Siemens Networkissa useissa eri palveluliiketoiminnan tehtävissä koti- ja ulkomailla.  Mikolla on kokemusta myös kasvuyrityksen tuloksellisesta liiketoimintastrategian luonnista ja implementoinnista. 

”Olen erittäin iloinen, kun minulle tarjottiin tätä mahdollisuutta. Uskon, että työkokemukseni infranet alalla eri yhtiöiden, - kulttuurien ja erilaisten ihmisten kanssa antaa hyvän pohjan kasvattaa TLT-Groupin tuloksellisuutta kokonaisvaltaisena palveluntarjoajana ”, kertoo Mikko Aaltonen.

”Samalla kun kiitän Miikaa mittavasta työstä alalla, olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Mikon  mukaan tiimiin kehittämään TLT:tä edelleen merkittäväksi valtakunnalliseksi palveluntuottajaksi. Hänen kokemuksellaan vahvistamme strategiamme toteuttamista myös jatkossa ”, kertoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja, Ari Jokelainen, Sponsor Capital Oy:stä.

Yhtiön nykyinen toimitusjohtaja ja yhtiön perustaja Miika Tuominen jatkaa yhtiön merkittävänä omistajana ja hallituksen jäsenenä ja toimii yhtiön toimitusjohtajana 18.11.2018 asti sekä sovitun siirtymiskauden ajan hallituksen neuvonantajana.

TLT-Group on vuonna 2010 perustettu,  konsernin pro forma liikevaihto vuonna 2017 oli noin 71 m€ ja konserni työllistää noin 260 työntekijää. TLT-Group on nykyaikaisten verkkoratkaisujen kokonaistoimittaja, joka hallitsee haastavimmatkin tietoliikenne-, sähköverkko ja kaukolämpöverkkoprojektit sekä ylläpitotoimeksiannot. Yritysryhmän monialainen osaaminen ja yhteistyöverkosto kattaa verkkorakentamisen kaikki vaiheet esisuunnittelusta ylläpitoon. Ryhmän eri yritysten ydinosaamista hyödyntäen rakennetaan kutakin projektia varten asiakkaan tarpeisiin optimoitu, kustannustehokas palvelukokonaisuus.  Lisätietoa www.tltgroup.fi

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja (19.11.2018 alkaen) Mikko Aaltonen, TLT Group Oy

puh: 0407238933

Hallituksen puheenjohtaja Ari Jokelainen, TLT Group Oy

puh. 050 5906750